Tiistain Helsingin Sanomien tiedesivulla on juttu, joka käsittelee lääkärin käynnistämää valekuolemaa,
Mark Rothin keinotekoisia horroskokeita vetysulfidilla sekä kryoniikkaa.
Periaate käynnistetyssä valekuolemassa ja kryoniikassa on sama eli potilaan pitäminen mahdollisimman vakaana siirron aikana. Siinä missä ambulanssipotilasta voidaan pitää valekuolleena muutamia tunteja, pyritään kryoniikkapotilaan valekuolemaa pitkittämään vuosikymmeniksi tai vuosisadoiksi. Lyhyt valekuolema riittää nykytekniikalla korjattavissa oleviin vaurioihin, mutta nykytekniikan ulottumattomissa olevat vauriot (ne, joiden vuoksi hoito lopetetaan ja joiden vuoksi potilas todetaan kuolleeksi) vaativat radikaaleja, kokeellisia toimenpiteitä.
Hesarin muutoin hyvän artikkelin sekaan on tälläkin kertaa eksynyt hieman yliampuva kuvaus kryosäilytyksen aiheuttamista vaurioista:
Toisin sanoen jäätyneet ihmiset tulisivat pakastimista samassa kunnossa kuin jäätyneet mansikat.
Mansikkavertaus kuuluu samaan
harhaanjohtavien vertausten sarjaan kuin nestetyppeen työnnetty ruusu ja hampurilaisen muuttuminen takaisin lehmäksi. Kryoniikkaorganisaatioiden suosima säilytysmuoto on vitrifikaatio, ei jäädytys. Käytännön esimerkki vitrifikaation hyödyllisyydestä säilytysmuotona on
koe, jossa kaniinin munuainen vitrifioitiin -135°C lämpötilaan (huomattavasti enemmän miinusasteita kuin kotipakastimessa) ja lämmitettiin uudelleen, minkä jälkeen se toimi eläimen ainoana munuaisena. Toimiva munuainen on varsin kaukana muussautuneesta mansikasta.
Valekuoleman ja vitrifikaation yhdistelmän voisi tiivistää käteväksi peukalosäännöksi: elottomalta näyttävä ei ole välttämättä kuollut, eikä alhaisessa lämpötilassa oleva ole välttämättä jäässä.
Tulevia lehtijuttuja ajatellen tiedoksi toimittajille, että Suomen kryoniikkaseuran edustajat vastaavat mielellään kysymyksiin.