Saksalaiset kollegamme, DGAB (Deutsche Gesellschaft für Angewandte Biostase, saksalainen sovelletun biostaasin yhdistys) järjesti teknistieteellisen kryoniikkaseminaarin keskisen Saksan Goslarissa 1-3.10.2010. Suomen Kryoniikkaseurasta osallistuivat Antti Peltonen ja Ville Salmensuu. Hieno vanha kaupunki muuten, Unescon kulttuuriperintökohde. Osallistujia oli noin 50 henkeä, joista valtaosa saksalaisia. Ulkomaisina puhujina mm. Cryonics Instituten johtaja Ben Best Michiganista, verkkokalvotutkimuksestaan kuulu professori Peter Gouras New Yorkista, sekä EU:n ja Norjan kattavan uunituoreen standby+stabilointi+perfuusiopalvelu Eucrion perustaja David Styles. Antti kuvasi suurimman osan esityksistä videolle, joten aikanaan niitä lienee saatavilla jäsenten nähtäväksi.
Kaulavaltimopohjainen perfuusio sai tukea: vaikka aivoja huoltava Circle of Willis (aivojen valtimokehä) olisi osittain poikki (kuten monilla), Alcorin kokemusten mukaan nikamavaltimot (aa. vertebralis) ja niiden huoltamat aivoalueet ovat perfusoituneet kaikilla vaikka on käytetty pelkästään kaulavaltimoita. Lisäksi Ben kertoi, että CI:n vitrifikaatioliuos VM-1 on edullinen, luokkaa yksi USD/litra, ja liuoksen resepti on vapaasti saatavilla ja käytettävissä. Suositteli sitä, sillä vitrifikaatioon riittävän glyserolipitoisuuden perfusoiminen on hankalaa. Säilyvyyttä rajoittanee ensisijaisesti glukoosi (mikrobit), mutta -20 C pakkasessa arveli säilyvyyden olevan "pitkä". De Wolfin pariskunnan tutkimusyhtiö Advanced Neural Biosciences (ANB) tekee ilmeisen arvokasta työtä reperfuusiovaurion tutkimiseksi ja estämiseksi, ja heille toivottiinkin useaan otteeseen lisärahaa. Mahdollisesti lämpöstressin aiheuttama vaurio olisi minimoitavissa kustannustehokkaasti aiheuttamalla lämpöstressimurtuminen korkeassa lämpötilassa, jolloin murtumat ovat karkeampia ja siten helpommin korjattavissa (vrt. palapeli). CI:llä käytetään myös lämpötilan laskua jyrkissä portaissa. Alcor evaluoi edelleen (kallista) välilämpötilan (intermediate temperature) laitteistoaan.
Eucrion esitys kiinnosti monia, sillä eurooppalaiset kryonistit ovat olleet toistaiseksi hautaustoimistojen ja vapaaehtoisten armoilla. Hinta ei ole halpa: perusjäsenmaksun lisäksi pitkäaikaissäilytystä edeltävä valmiustila ja muut toimenpiteet maksavat 45-115 000 euroa. Päälle tulee siis pitkäaikaissäilytyksen kustannukset (Alcor/CI/Kriorus), joista ehkä jatkossa voi odottaa alennusta. David näyttää olevan tosissaan. Luultavasti pitkäaikaissäilytys EU:n alueella on vain ajan kysymys. Paikallisille vapaaehtoistiimeille tullee edelleen olemaan tarvetta alempia kustannuksia kaipaaville, ja vasteaikakin voi olla parempi. USA:n Suspended Animation on auttanut toiminnan käynnistämisessä, ja lääkesetti on sama kun heillä. Eucrion laitteista David mainitsi Zoll Autopulse ja Lifebands, Michigan Instruments Thumper 1004 (toissijainen, 1000 puntaa), Ambu Cardiopump (kolmas vaihtoehto), Thomas Chillcore Case, Koolpak instant ice pack ja "Sinclair Dry Ice Shipper". Tulevaisuuden yhteistyötä odotellessa toivotamme onnea Eucriolle.
Saksassa laki on kuulemma varsin hankala paikallisen pitkäaikaissäilytyksen suhteen, ja epävirallisesti kyseltiinkin, että miten Suomen laki suhtautuu säilytykseen. Pitääpä selvittää. Suomen lainsäädäntö vaikuttaa yleisesti varsin vapaalta. Odottamattomista kuolemista seuraa Saksassakin oikeuslääketieteelliset selvitykset, mistä paikallinen oikeuslääkäri piti pessimismin sävyttämän esityksen. No, parempi tämäkin kuin Kanadan Brittiläinen Kolumbia, jossa kryoniikka on varta vasten laissa kielletty!
Toisena päivänä DGAB jakoi estyneelle Robert Ettingerille ensimmäisen Robert Ettinger-mitalin työstä kryoniikan hyväksi. Varsinainen ohjelma päättyi keskusteluun pyöreän pöydän ääressä. Peter Gouras toisti, että tarvitaan investointia koko organismin elvytyksen osoittamiseen rottamallilla esim. -10 C:stä. Ben Bestillä oli aiemmin esittämänsä kanta, että keskitytään säilytysvaiheen optimointiin ja kryoprotektanttien toksisuuden vähentämiseen. Euroopan lait ovat kryoniikan kannalta aikamoista tilkkutäkkiä. Näitä olisi myös hyvä selvittää kootusti, vaikka Eucrio luonnollisesti on jo puuhassa.
Yllätyksenä tuli, että Cryonics Institutella on myös suomalaisia asiakkaita. Jätimme Benille yhteystietoja, ja jäämme odottamaan näiden henkilöiden yhteydenottoa. Olisi mielenkiintoista tietää, miten he ovat järjestäneet päätymisensä CI:n hoiviin ja josko seuramme voisi tarjota heitä kiinnostavaa apua. Muutenkin reissun ehkä hyödyllisintä antia olivat uudet kontaktit. Sekalaiset tiedonmurut ja ideat auttavat meitä parantamaan kryovalmiutta Suomessakin. Mikäli pääset matkustamaan, huomioi että Suspended Animation järjestää konferenssin Floridassa toukokuussa 2011. Kuulemma mm. kaniinin munuaisen syväjäädytyksestä kuuluisa 21st Century Medicine on tulossa kertomaan uudemmasta tutkimuksestaan.
Are you looking for the most up-to-date news about Alcor?
7 kuukautta sitten
Holger Zorn oli yksi kyseisen symposiumin asiantuntijaesiintyjistä. Hän teki tapahtumasta jutun, joka julkaistiin European Hospital-lehdessä.
VastaaPoistahttp://www.european-hospital.com/de/epapers/232
(sivu 16)