2.1.15

Ekskursio Moskovaan joulukuussa 2014

Yhdistyksemme järjesti jäsenilleen vierailun Moskovaan tutustumaan KrioRusin toimintaan ja säilytystiloihin. KrioRus on maailman kolmanneksi suurin kryoniikkapotilaita säilövä organisaatio ja Yhdysvaltojen ulkopuolisista suurin. Se on myös nuorin: toiminta alkoi vuonna 2005. KrioRus on kuitenkin kasvanut nopeasti. Säilössä on nyt noin 40 potilaan koko ruumis tai pelkät aivot tai kallo aivoineen. Kuten viime kerrallakin, isäntänämme toimi energinen Danila Medvedev, joka johtaa myös Venäjän transhumanistiliikettä. Meiltä oli reissussa mukana kuusi henkeä ja lisäksi kahden hengen TV-dokumenttikuvausryhmä. Kävimme ihastelemassa noin 60 kilometriä Moskovasta sijaitsevia säilytystiloja. Tilassa oli kaksi isoa kryostaattia, jotka on valmistettu lasikuidusta, täytetään säännöllisesti nestetypellä ja eristetään tyhjiöllä. Malli on sama kuin Cryonics Institutella. Potilaat säilötään makuupusseissa. Lisäksi tilassa oli maahan kaivettu kuivajääsäilö lyhytaikaisempaa säilytystä varten. Itse perfuusiot suoritetaan sairaaloiden tiloissa. Perfuusiossa käytetään edelleen samaa glyserolipohjaista liuosta, jota yhdistyksellämmekin on. Asiantuntijana on toiminut KrioRusin kuuluisa kryobiologi Yuri Pichugin.

Matkalla tutustuimme myös Darwin-museon juuri auenneeseen mielenkiintoiseen näyttelyyn, joka kertoo luonnossa esiintyvästä eläinten talvihorroksesta ja anabioosista, valekuoleman tilasta.

Toimistossa kävelymatkan päässä Punaiselta torilta yhdistyksemme allekirjoitti KrioRusin kanssa yhteisen tahdonilmaisun, jolla haluamme edistää tähän asti varsin satunnaista eurooppalaista yhteistyötä sekä vauhdittaa keskeiseen Eurooppaan luotavaa kryoniikkaorganisaatiota ja säilytystiloja. Toistaiseksi lähin ja näppärin säilöpaikka suomalaisellekin on Moskovassa, yhden yöjunan tai puolentoista tunnin lentomatkan päässä.


Tieteellinen symposium Dresden, Saksa 4.-5. lokakuuta 2014


Sisaryhdistyksemme Saksassa, The German Society for Applied Biostasis (DGAB), järjesti toista kertaa kansainvälisen tieteellisen kryoniikkaseminaarin. Tällä kertaa kokoonnuttiin Dresdenissä itäisen Saksan vanhassa teollisuuskaupungissa. Mukana oli kryoniikkaan ja elämänpidennykseen liittyvien alojen tutkijoita. Esille tuli lukuisia mielenkiintoisia ja haastavia tutkimusongelmia. Tapaaminen oli myös hyvä tilaisuus verkostoitua kryoniikka-aktiivien kanssa.

Aschwin de Wolf kertoi uusien kryoniikkateknologioiden identifioinnista, validaatiosta ja toteutuksesta. Aiemmasta tutkimuksesta on tullut ilmi, että mielenkiintoisesti koirien aivot vaikuttavat olevan läpäisevämpiä kuin ihmisten tai kissojen. Perfusoitujen koirien aivot eivät vaikuttaneet kutistuvan huolimatta hyvästä perfuusiosta, vaikka yleensä kutistumista (dehydraatiota) pidetään hyvän perfuusion merkkinä.


Igor Artyuhov puhui mekanismeista, joilla jalokaasu ksenon (Xe) näyttää estävän jääkiteiden muodostumista (linkki esityskalvoihin). Työhön on käytetty molekyylidynaamisia simulaatioita.


Jäänestoaineilla on merkittävä haitta, myrkyllisyys kudoksille, mikä estää elinten elvytystä. João Pedro de Magalhães ryhmineen selvittää tähän myrkyllisyyteen liittyviä geenejä. http://www.cryopreservation.org.uk/


Apulaisprofessori Klaus Mathwig puhui nanoteknologian mahdollistamista molekyylitason korjausmekanismeista fysiologisissa oloissa.


Ben Best mm. esitteli sydänpysähdyksenkin toteavaa Mio alpha rannekelloaan, joka on yhdistetty Android-puhelimen softaan sekä GPS:ään. USA:n Oregonissa Oregon Cryonics (Jordan Sparks) tekee myös kemiallista säilöntää.


Alcorin toimitusjohtaja Max More puhui pitkäikäisistä organisaatioista. Esityksestä on suomenkielinen lyhennelmä.


Ikääntymisen liittyvistä rappeumamuutoksista: Professori Peter Gouras, Columbia University
Ikääntymisen estäminen ja pitkäikäisyysinterventiot: Nadine Saul, esimerkkinä sukkulamato C.elegans


Tilaisuudessa jaettiin myös Robert Ettinger-mitali merkittävästi kryoniikkaa edistäneelle henkilölle. Järjestyksessään toinen mitali myönnettiin Saul Kentille.


YouTubesta löytyy nyt loputkin esitykset. Juristi (LL.M.) Anna Zwickin esitys peruuntui.